Ensimmäisen luokan aikoihin kun muut leikkivät pihalla ja opiskelivat koulun jälkeen aakkosia sekä laskentaa kavereiden kanssa minä jouduin lähtemään väh. 2-4x viikossa terapia istunnolle äitini kanssa. Hän vaikutti pakkomielteiseltä älykkyyteni ja mielenterveyteni suhteen. Muistan vieläkin ne lukemattomat palikka, piiros ja palapeli testit mitä viikottain jouduin toistamaan. Kävimme yhteisissä perhetapaamisissakin juttelemassa kehityksestäni ja hyvinvoinnistani. Yritin monesti avata suutani ja kertoa todellista laitaa kotona vaan minut keskeytettiin joka kerta. Tästä syntyi käsitys jälkeenjääneestä ja sulkeutuneesta lapsesta. Tämä uutinen miellytti äitiä ja hän halusi pikimmiten saada minut suljettujen ovien taakse hoitoon. Kerkesin 2 viikkoa käymään ensimmäistä luokkaa kunnes päädyin linnaan. Siellä minulle kehitettiin oma oppimissuunnitelma ja kehitysidea. Luulin että olisin päässyt muiden mukana opiskelemaan ja oppimaan mutta toisin kävi: päiväohjelmaani koostui piirtelystä ja askartelusta hoitotätien kanssa. Vanhemmat lapset kävivät tunneilla vaan minä jäin aina osastolle odottamaan muiden paluuta.
Syyksi tähän ilmeni sulkeutuneisuuteni ja jälkeenjääneisyys vaikka oma mieleni puhkui innosta oppimaan. Luin salaa opetellen osaston lastenkirjoja aina kun katse vältti ja hammasta purren opin hahmottamaan kirjaimia sekä hitaasti lukemaan. Piilotin kirjan aina kun osastotäti tuli tarkastamaan minua. Sain osastolla uusia ystäviä joista osa oli vain hetken vierailemassa ja toiset vuoden jos toisenkin viettämässä aikaa siellä. Monen tarina oli sama kuin minulla: vanhemmat oli tuoneet osastolle ja kaartaneet autolla pois. Välillä kävivät vierailemassa mutta sitten lähtivät.
Oma aikani osastolla oli yhteensä 6kk vaikka minun ikäiselle se tuntui vuosilta. Jouduin kotiuduttua aloittamaan alusta 1.luokan erityisluokalla vaan olin onneksi jo hieman oppinut lukemaan luokalle saavuttaessa joten pääsin nopeasti etenemään vaikka luokalta siirtyminen tapahtui muiden mukana. Kotona olin paljon omissa oloissani ja tein läksyjä sekä välillä kävin kirjastossa koska äitiä ei kiinnostanut mitä tein oli se hyvää tai pahaa. Ihmeellistä kyllä olin melko iloinen lapsi ja janosin tietoa sekä uusia kavereita kaikesta huolimatta. Moni muu vanhempi kehui minua ja toivoi kaltaistani tytärtä. Kotona odotti lelun rooli kopeloitavana ja nurkkaan paiskattavana aina ”leikin” jälkeen. Sama juttu sukulaisten parissa olin vain mukana kulkeva ja pakollinen kuluerä jota piti vain sietää. Se oikein huokui kun meni kylään; jaa jaa, juu onpa kiinnostavaa taas. Mene serkkujesi kanssa leikkimään. Leikkeihin joista jäin aina ulkopuolelle tai minua kiusattiin.
Lapsuus meni lähiöalueella asuttaessa ja tuli elettyä sitä aikaa kun pedofiilikin seikkaili puiston ympäristössä. Kaverini eivät joutuneet onneksi uhriksi koska sanoin aina että tyhmän ja tylsän sedän matkaan ei kannata lähteä tulee masu kipeäksi. Hölmö syy mutta toimiva. Muut sen sijaan lankesivat ja osa muuttikin sitten pois uhreista tai pelon takia.
Omalla tavallaan voisin sanoa että olin lapsena melko terävä ja suorasanainen tietyissä tilanteissa mutta sisältä puski lopulta aina läpi sulkeutunut ujo tyttö kun varmuus loppui kesken.
Merkinnät RSS-syötteenä