Omakohtaisesti on tullut mietityä hymyn merkitystä ja iloa.. Aikanaan kun olin puhelinmyynti hommissa pomo totesi: hymyile niin se kuuluu puhelimen läpi. Se on totta kun hymyilet niin saat hetkellisen ilon piikin joka kuuluu äänestä ja heijastuu kehoon. Töissäkin koitan pitää iloa yllä ja olla valmiina uusille ehdotuksille eli en näytä sisäistä väsymystä tai surua ulos päin. Toisaalta ihanat ihmiset myös tuovat energiaa päivään ja saavat mutkin tuntemaan ihanuuta. Olisipa tuollainen ilmapiiri kotiin tuotavissa vaan tämäkin kuuluu elämän faktoihin kaikkea ei saa rahalla varsinkaa onnea.
Kavereille en pahemmin ala puhumaan arjen mutkista koska sen jälkeen kun aletaan vähätelemään tai pitämään harhaisena kuuntelemisen/fiksumman neuvon sijaan sitä menee lukkoon. Sosiaaliset tilanteet pyrin tästä syystä pitämään pinnallisina koska kun puhun sopivasti niin vähäisetkin ihmiset pysyvät vielä ”kulmilla” . En jaksa tällä hetkellä alkaa etsimään syvällisempää seuraa koska se vaatisi pidempää tutustumista ja luottamuksen kasvamista jotta voisin avautua uudelle ongelmistani tai tunteistani.
Pinnallisissa sitten on se huono puoli että haluaisi puhua mutta pelko iskee vastaan. Pystynkö luottamaan ettei asioita laverella, vähätellä tai aleta haukkumaan? Ala-asteella koin nälvimistä poikien osalta ja ylä-asteen meinasin joutua yhden tytön pahoinpitelemäksi mutta onneksi tällä tytöllä oli oma kiusaaja ja vieläpä samalla luokalla. Joten jos tyttö alkoi minua kiusaa niin hänen kiusaaja tuli keskeytämään tilanteen jatkaen tytön kanssa.
Eli kiusaajallakin voi olla kiusaaja hullun kurisesti? Tietenkin nykyään kiusaamisesta puhutaan enemmän ja ollaan tutkittu mutta se paperilla oleva tieto ei paljoa lohduta tosi-elämässä. Kyllä mäkin sain kuulla tytöllä olevan itselläänkin huonot taustat ja olevansa jengien silmätikku jne. Paha olo ei oikeuta ikinä minun mielestä siirtämään sitä toiseen ihmiseen saati eläimeen niin ikään.
Se pitää purkaa sitten muulla tavalla esim. jutelemalla vaikka toiselle pahoinvoivalle (vertaistuki), menemällä koulu kuraatorille tai opettajalle kertomaan murheistaan. Kaveri sai meinaa apua koti-ongelmiinsa kun uskaltui avautumaan koulu kuraatorille pelostaan huolimatta. Häntä meinaa peloteltiin että siitä tulee silmätikku jos menee avautuu jollekin asioistaan. Toki niinkin voi käydä mutta kaveri sanoi että ottaa mielummin sen riskin kun hajottaa päätään. Silloin riski kannatti ja kuraatorin myötä pyörä lähti pyörimään, nykyään kaveri on kohtuu väleissä äitinsä kanssa ja opiskelee mieli alaansa.
Olen jonkin verran yhteyksissä kyseiseen kaveriin vielä koulu aikojen jälkeen vaan annan hänen keskityä opiskeluun enkä suuremmin rasita häntä murheillani vaikka hän tietääkin niistä palasia.
Pahin tilanne on se jos koulun ohella perhe tai suku löytyy kiusaajan roolissa myös. Kuten minulla kävi… Kerroin äidille kiusaamisesta vaan vastaus oli: ”pojat on poikia”, ”sä ärsytät niitä” tai parhain: rakkaudesta se hevonenkin potkii…. Vanhempainilloissa äiti vähäteli tilannetta kun puhe tuli ongelmista luokassa ja viitasi minun keskitymisvaikeuksiin joka olisi muka oikeutus ollut kiusaamiselle. Yritin sitten perinteisiä keinoja jotka olivat välinpitämättömyys -> usein pahensi tilanetta tai hyökkääminen kiusaajaa kohti ala-asteella -> hiljensi hetkeksi mutta jatkui lievänä nälvimisenä jättäen seurailut pois. Jostain syystä 5-6. luokalla pojat vain lopettivat kiusaamisen ja siirtyivät omiin porukoihin. Ehkä kyllästyivät sitten ”iän myötä” mutta se ei paljon lämmitänyt mieltä kun ensi luokat joutuu painimaan opintojen eteen jotta pysyy muiden mukana kiusaamisesta huolimatta ja vielä kotona sietämään kierroksilla käyvää äitiä joka hiipii vähän väliä öisin viereen kourimaan.
Isääni näin todella vähän enkä päässyt kertomaan kiusaamisesta kuin vasta ylä-aste ikäisenä johtuen äidin tapaamisjärjestelyistä.
Kotona sai kanssa kuulla ettei asioistamme saa puhua eteenpäin (tietenkää)
Eli en uskaltanut äidin pelotteluista ja manipuloinnista johtuen hakea apua ajoissa vaan hiljaa siedin kaiken koulu kiusaamisen sekä kotona väijyvän kopeloinnin. Sukulaisten luona jatkui sama teennäisyys mitään ei ole koskaan tapahtunut, ollaan kuin ei mitään.
Puhutaan hymyssä suin ”naapurin pojasta” ja naureskellaan hänen kiintymykselleen mua kohtaan. Oletaen minun olevan samaa mieltä. Jos puhun vastaan niin aihetta vaihdetaan tai mielipiteeni ohitetaan. Tulee olo kuin minut oltaisiin haluttu kasvattaa alusta asti tynnyriin yhtä tarkoitusta varten: lisääntyä, olla hiljaa ja ajatelematta miehen palvelijana.
Kuvottaa ja inhottaa, ärsyttää!
Räkätautikin nyt vaivaa (jälleen) viime viikolla oli lämmöt alhaalla ja nyt sitten räkää puskee joka rööristä, lihaskunto on pudonnut kun en ole pystynyt kuumeisena liikkumaan joogakin tuottaa jo hikeä. Ruoka ei kunnolla maistu näykin lähinnä sitä ja teetä menee sitäkin enemmän. Kiloja karisee mutta myös lihaksia eli palaan lähtökuoppiin treenamiseen suhteen. Koira on kyennyt pitämään upeaa kuntoaan yllä vaikka ei olla treenailtu pahemmin, pisteet sille ja kunnioitus!
Kiitän ja avauduin ehkä toistoa tullut mutta who cares! Mun päivis ja kädet jotka nakuttaa niin antaa tulla läpikin uusintana 😉
Merkinnät RSS-syötteenä