Kopeloidun kohtalo

Viime aikaisten uutisten Kokkolan kouluhyökkäyksen eston ja Oulun insesti tapauksissa yhteisenä piirteinä kommenteissa ovat tulleet toteamukset: ”Tiesimme,mutta..” ovat muistuttaneet minua omasta lapsuudestani ja yhteisöstä jossa soi samat sanat. Kokkolan tapauksessa kyseessä on keskustelujen perusteella ollut vuosia jatkunut vähättely ja pinnallinen kiusaaminen toista kohden joka meinasi räjähtää silmille vaarallisella tavalla: kostolla. Suoraan sanoen yhteisön hiljainen hyväksyntä toiminnalle ja halvauttaminen toiminnan jatkuessa. Oulun kohdalla puhui valta,maine ja osin raha jolloin tekijällä oli vuosikaudet vapaat kädet toteuttaa toimiaan ihmisten silmien alla jälleen hiljaisella hyväksynnällä. Tätä hiljaista nyökytystä tapahtuu tänä päivänäkin muuallakin kuin uskonnollisissa yhteisöissä ja kylissä.

Ikävä kyllä sanonta pitää paikkansa,että tietyn taustan omaavat ovat usein magneetteja laita puolen kulkijoille. Olen onneksi pääsemässä irti myrkyttävästä suhteesta joka heijasti äidin ja suvun rakentamaa tietä. Pääsin kuitenkin näkemään niin sanotun paremman väen nurjaa puolta. Yksi puhelu-taktiikkaa ja hyvä veli-kättelyitä. Niin hieno varaisia ettei niitä voi todistaa laittomiksi vaan jotka kuitenkin ovat vahingollisia. Kyseessä on aivan työssä käyvät ihmiset jotka hoitavat taloutensa ja veronsa meidän muiden lailla siististi silti kuitenkin saaden haluamansa tuloksen päivän päätteeksi vaikka kieroilulla. Painotan etteivät kaikki tietenkää ole tälläisiä kieroja näitä löytyy joka elämän sektorilta haluan vain tuoda esiin myös näitä ”glamour”-eläjissä olevia korkkiruuveja.

Yksi puhelu taktiikalla saatiin hetkeksi meidän talosta lämmöt alas ja siivous loppumaan muutamaksi päiväksi jotka kuitenkin palautettiin jottei asiasta saada nostettua päivää suurempaa numeroa. Syynä entiseni kiukku siitä etten suostunut jäämään hänen palkattomaksi sylkykupiksi ja palvelijaksi. Katseillaan ja sanoillaan on antanut ilmi ettei minulla ole mitään arvoa joten minua voi kohdella miten lystää eikä kukaan muka välitä. Tähän sanon: Välittää tietenkin nimittäin minä itse vaikka olenkin ollut tiskirätti pienestä pitäen ja hiljaa totellut nielien kaiken pahan sisääni niin nyt aikuisena se saa mielestäni riittää jo.

Varattomia ja vähäosaisia arvostellaan omien kesken äänekkäästi kun julkisella paikalla tarjotaan vienoa hymyä heitä kohden. Jos heistä ei ole hyötyä miksi pitäisi vaivautua enempää? Raha ja vallan asema puhuu isossa roolissa. Rouvissa olen havainnut taskurahan tienaamista teettämällä rotupuhtaillaan pentueita joita ei vaivauduta dokumentoimaan tai tutkimaan sen suurempia helpompaa ja nopeampaa myydä näin tienaten kivat taskurahat. Samoin viime viikolla ostettu kalusto tai turkki voidaan surutta myydä jopa heittää roskiin ”uuden” tieltä.

Kun kirjoitan yllä olevaa muistuu mieleeni sama pinnallisuus ja turhamaisuus omasta suvustani. Raha ratkaisi ja materiaali. Äitinihän antoi päivittäin aamusta taskurahaa minulle jotta pysyisin hiljaa perheemme asioista ja painotti että julkisilla paikoilla ei sitten puhuta ohi suun. Muistan vieläkin aamun kun pikku rahan sijaan sain 500 markan setelin käytettäväksi koulun jälkeen. Hirvitti pientä 8-vuotiasta kulkea levottoman lähiön läpi punaisen setelin kanssa. Matkalla tulikin vastaan iholle tunkennut käyttäjä josta selvisin hänen kaverinsa ansiosta joka totesi hälle: ”anna olla..” ,jatkaen matkaansa.

Kerroin äidille tietenkin kuten joka kerta pienistäkin asioista johon hän totesi: ”no,mutta ei kuitenkaa käynyt mitään?noniin,anna olla”. Luulin pitkään että olemalla kiltti ja rehellinen hänen käytös muuttuisi… Ei muuttunut sehän jatkui kun kilttihän ei vastustele tai sano vastaan. Lastensuojelua sumutti kevyesti hänen vakaalla taloudella,työpaikalla ja upealla kodilla sekä tottelevaisella lapsella joka ei puhunut ilman äidin lupaa. Lastenpsykologit totesivat lausuinnoissaan minun olevan pelokas,sulkeutunut ja ahdistunut jonka äiti kuittasi olevan geenivirhe (minun) eikä hänellä ollut osuutta tai vaikutusta asiaan.

Jatkan.. En tiedä miten toviin pystyn suhtautumaan ”turkkiväkeen” kokemani jälkeen vaikka järkeni sanoo ettei kaikki ole tuollaisia heissäkään. Terapeuttini on kiitellyt luonnettani etten halua hautoa pahaa kostoa tai rypeä lopun elämääni negaatiossa. Pyrin aina tekemään parhaani kuten pienenäkin olematta enää kynnysmatto ja olemaan avuksi muille. Kuitenkin muistojen pinnalle tulo ja näkemäni perusteella on hetkeen vaikeaa olla miettimättä mitä tuonkin miljoona mersun tai huvilan sisällä oikein asuu. Kieroilua tai aidan alittamista ei pitäisi kenenkää joutua kokemaan edusti mitä taloudellista puoliskoa tahansa. Sitä joutuu kantamaan lopun elämänsä riippana ja varjona vaikka ikää tulisi lisää.