Muistelin tässä että lapsena minulle puhuttiin perinnöstä joka jäisi mummilta sekä jonkin verran äidiltä itselleni (tosin äiti tuhlasi suurimmaksi osaksi saatuja tuloja sekä säästöjään itseensä joten en usko häneltä tulevan mitään)
Mummin kautta olisin saanut ymmärtääkseni metsäpläntin,pienen summan rahaa ja ehkä tilan koska olin hänen suosikki lapsenlapsensa. Vaan tilan saantiin ja muihin ilmeni ehto: minun täytyisi mennä naimisiin naapurin pojan kanssa kuten on aikanaan jo sovittu sukujen kesken. Saisin siis maata ja mammonaa siitä hyvästä mutta korvaisiko se menetettyä nuoruutta tai onnea? Ei. Raha ei oikeastaan koskaan tuo onnea ellei sitä ole ITSE tienannut ja saanut päättää mihin sen käyttää.
Suomessakin on vielä tänä päivänäkin naisia jotka asuvat miehen siivellä kirjaimmellisesti ja joutuvat tekemään tiliä puolisolleen. Kun mies jättää tämän hän jää puille paljaille ja joutuu luopumaan kaikesta luxuksesta. Oma lompakko, oma lupa toisin sanoen aina.
Joillakin käy ”hyvin” eikä mies jätä mutta joutuvat sietämään tätä rahan vuoksi tai elämään onnettomassa suhteessa. Toki poikkeuksia on aina mutta tämä näin yleistettynä.
Itse päätin että heti kun jää hieman enemmän rahaa käteen aloitan kesällä verkko-opinnot ja alan opiskelemaan aikuispuolella jotain uutta alaa itselleni. Oma yritys olisi haaveena vaan siihen aion nähdä aikaa sekä vaivaa. Luovutus ei ole vaihtoehto 🙂
Merkinnät RSS-syötteenä