Suku tuntuu kieli pitkänä odottavan minun epäonnistumista ja romahtamista. ”Naapurin poika” lurkkii kulman takana hymy kulmauksissa odottaen vesi kielellä ja valmiina korjaamaan maahan lyödyn rippeet viedäkseen parempaa talteen. Työpaikalla mielialani on alkanut näkyä keskitymiskyvyn puutteena ja kiukuisuutena jota en tosin näytä ulos päin. Lievää syrjimistä on tästä johtuen työtovereiden piirissä havaitavissa eli minut jätetään ulkopuolelle tai on alettu jopa suoraan vinoilemaan päin näköä. En voi puhua puoli tuntematomille asioistani joita pahimmillaan voitaisiin levitellä pitkin työyhteisöä eli mielummin siedän sitten. Tosin olen ottanut yhteyttä virkailijaan joka hoitaa minun työkokeilu asiaani ja kertonut tästä, hän on ehdotanut paikan vaihtamista toiseen mikä mielestäni kuulostaa hyvältä.
Juteltiin tänään hieman myöhemmin asiasta ja päätettiin neuvottelun kautta vielä jatkaa nykyisessä paikassa. Vaan saan ilmaista mielipiteeni jos jokin asiaa askaruttaa minua ohjaajan mukaan myös. Katsotaan.. Kiusalliset tai ahdistavat tilanteet saavat minut aina varpaileen ja olemaan tarkempi. Onneksi on ymmärtäväinen ja joustava virkailija joka tukee sekä on kuulolla jos jotain käy 🙂
Tiedän ettei paikan vaihdos vie pois oikeaa syytä mutta en aivan vielä haluaisi lähteä ulkomaille ”pakolaiseksi”. Vasta jos toisessa paikassakin alkaa alakuloisuus ja levottomuus puskea läpi niin sitten näen jo paremmaksi lähteä hetkeksi pois muille maille. Pahimmillaan piina ajaa minut ennen aikaiseen kuoppaan enkä sitä nyt vielä ota mahdollisuutena. Elämän myönteisyyttä on kuitenkin jäljellä kaikesta huolimatta.
Huonot hermot ovat aina olleet minun heikon kohtani ja äitini korosti tätä lapsuudesta asti henkisen väkivallan avulla sekä kopeloinnilla -> puolustauduin vanhemmiten -> äiti sai syyn minun hermostumiselle.
Tämä suvun aiheuttama paine pulpauttaa jälleen esille huonoja hermojani ja se luo tuskaa myös minulle. En halua olla hermostunut tai kiukkuinen se syö energiaa sekä luo lisää stressiä. Työpaikalla on tullut väänettyä jo itkua ja lähdettyä poiskin kesken päivää koska en ole halunnut purkaa pahaa oloani ulos päin johtuen hämmenyksestä ja katseista.
Joogaan en aina edes pysty koska mieli hyrrää tuhatta ja sataa muualla. Juoksu olisi aina mikä auttaisi mutta saisin taas pelätä seuratuksia tulemista. Alkaa jo tosissaan ärsyttää niin pahasti koska tämä vaikuttaa minun yleiseen käytökseen jo minkä sain pari viikkoa pidettyä jotenkin tasaisena paineesta huolimatta. Näemmä pökköä lisätään pesään jotta varmasti murentuisin ja pimahtaisin lopullisesti hulluuden partaalle. Sitähän he haluavat: syyn saada minut takaisin ja hoitoon. Hiljennettyä lääkeillä takaisin leluksi.
Sanonta kuuluu: minkä taakseen jättää sen edestää löytää eli varmasti ulkomailla jossain elämän vaiheessa suku tulisi vastaan jollain tavalla. Mutta se on pienin murhe verrattuna nykyiseen olotilaan. Sitä ihminen vain miettii isosti: MIKSI? Ainoa virhe minkä olen tehnyt oli syntyä väärään sukuun ja olla totelematta heidän toiveitaan. Siitä sitten pitää kärsiä ja viedä toinen miltein kuoppaan asti. Suku on todellakin pahin kiusaaja mitä minulla on elämäni aikani ollut. Koulun kiusaajatkin jäävät toiseksi tässä sarjassa.
Koitan jaksaa ja viimeisenä keinona hypätä muun maan koneeseen joka vie jonnekin missä saisin aloittaa alusta.
Merkinnät RSS-syötteenä