Kopeloidun kohtalo

Vitamiinit tuovat iloa sekä helpotusta liikkumiseen sekä hyvään oloon mutta yhtä asiaa ne eivät ole (vielä) saaneet vietyä pois: jäljestävää naapurin poikaa pohjoisesta. En tiedä missä hän täällä yöpyy tai millä elää, varmaan vanhempiensa lompakolla mutta kerta joskus kaksi päivään pitää naaman ilmestyä jostain lenkillä tai autolla ajaa vastaan nurkan takaa. Tuosta on vaikea ilmoittaa mihinkää kun tulee ja menee yhtä nopeasti niin sekä se fakta että Suomi on kaikilta osin vapaa maa… -.-

Tämän aamuinen kyllä sai hermosuonet tykyttämään kun kaverinsa käveli niin vierestä ohi koiraani ja lääppi sitä nopeasti naureskellen… Tiedän että tuon tarkoitus oli vain saada minut ärsyyntymään mutta pidin koiran lähelläni ja kävelin eteenpäin. Onneksi koira ei reagoinut muuta kuin katsomalla hölmistyneenä ohikulkijaa. Pisteet siitä!

Laskeskellen tässä päiviä kunnes hän katoaa takaisin kotiinsa tavalla tai toisella ja saisin aloittaa uudelleen elämäni rakentamisen. Jokainen näky hänestä muistuttaa myös sukulaisistani jotka haluaisin unohtaa. Paikka ja ihmiset tuntuvat sieltä päin vierailta. Jotenkin outo olo kun on n. 20 vuotta viettänyt ja kasvanut ihmisten parissa jotka tuntuvat vierailta itselleen sekä ollut heille vain heitto lelu yksinäisiin hetkiin….

Serkut on onneksi lopettaneet facebookissa pommittamisen joten odottelen nyt kun myrsky laantuu lopullisesti. Sitten vitamiinit ovat hyvin potkineet sisään kun naapurin pojan image sensuroituu 😉