Kopeloidun kohtalo

Halvin ja helpoin itsepuolutus väline sitruunamehu… Toimii ulkosalla kyllä ja osin sisälläkin, mutta kun tulee se päivä jolloin tunnet itsesi halvaantuneeksi? Olen todella sikeä uninen ja varsinkin tätä nykyä kun noudatan ”näin-nukut-hyvin” ohjeita niin unen laadut ovat taatut. Mulla oli kaveri yökylässä ja jätin hänet vielä valvomaan kun itse painuin nukkumaan. Hänen kertomansa mukaan jäi katsomaan yöjännäriä ja meni jossain vaiheessa vessaan. Vessassa on paksu ovi joten ei kuulu ulko-oven käymistä aina. No vietti tovin vessassa ja meni takaisin olkkariin kun kuuli jotain ääntä makuuhuoneestani. Huomasi ulko-oven olevan auki ja samalla vilkaisi huoneeseeni oli pimeää joten ei nähnyt kunnolla kuuli vain: hiljaa nyt, irti! ja koiran murinaa. Ennen kuin ehti näkemään paremmin huoneesta ryntäsi pois mies ja ontui jalkaansa. Koko tänä aikana en herännyt tähän ainoastaan yöllä ihmeelliseen pissan hajuun ja oloon kuin niskat olisi väänetty. Kaveri ei osannut kuvailla miestä koska tällä oli huppu päässä ja juoksi kiireellä ulos.

Sanoi itsekin että koira oli tilanteen hermolla (nuorimmainen koirista). Vanhempi oli ollut hereillä vaan seuraillut tilannetta ainoastaan.  Huomatiin aamulla että lukkoa oli tiirikoitu jollain ohuella näemmä. Yksinkertaisin kikka alkuun kaverin mukaan on laittaa yöksi ovi takalukkoon jolloin tiirikointi on vaikeampaa lukituksen vuoksi.

Kaiken kaikkiaan siltikin pelottava kokemus kun on täydessä unessa ettei tajua tai kuule mitään. Kirjaimmellisesti halvaantunut sama olo kuin silloin lapsena kun olin niin pieni etten voinut tehdä mitään pistääkseni vastaan. Minulla on epäilys tekijästä vaan ilman vahvoja todisteita tässä maassa ei voi alkaa lähteä taistelemaan. Halvin keino olisi asentaa kannettavan webbi kamera päälle ja juuripa takalukitus, jossain vaiheessa uudelleen sarjoitus lukoille. Iso kiitos kuitenkin kaverilleni ja koiralle jotka estivät tilanteen etenemisen.

Ekana päivänä en tuntenut mitään shokkia vaan nyt… Oven narahdus, rappuun meneminen, yksin kulkeminen… Pelottaa! En voi piiloutua kuorenikaan alle joka on aiemmin sujannut minua ”heikkoudelta”. Painajaiset ovat palaneet takaisin aivan kuin kaikki puskisi pintaan. Se on totta mitä sanotaan voit vaihtaa maisemaa tai nimeäsi vaan et itseäsi koskaan. Perimäsi tulee aina kulkemaan mukana, joka paikkaan. Joku päivä tämä perimän kantaminen voi viedä minut pois koska en kestä tätä taakkaa että polveudun tällaisesta suvusta. Sanon suoraan vaikka jankutan sitä usein koirat pitävät minua täällä ei mikään muu.

En ole hyödy työnteosta, opinnoista tai terveellisyydestä mitään ihmisenä yhteiskunta ainoastaan. Olen antanut pienestä pitäen muille itsestäni saamatta koskaan mitään takaisin (muuta kuin rahaa) joten mitä iloa tässä on? Aion elää sen verran että saan aikaiseksi jotain vapaaehtoistyöllä esim. mielenterveystason nousuun anonyymeilla palveluilla chatit ja puhelimet jotka olisivat valtakunnallisia ja kaiken ikäisten käytössä. Meillä on tällainen jo toki olemassa vaan vielä näkyvämmäksi ja toimivammaksi (https://www.tukinet.net/) . Jos saan jonkun perinnön aikanaan ohjaan sen suoraan tukinetin tilille jotta he voisivat pitää ja kehittää toimintaansa entisestään. Selvästi tukihenkilöistä on ollut apua chatin puolella vaan enemmän puheiden mukaan halutaisiin 24h apua.. No joo nyt meni ohi raiteen taas vaan tosiaan haluan viimeisenä tekonani aikanaan jättää jotain pysyvää tänne josta on iloa tuleville polville.

Toki ne koirat pitää minut täällä vielä tovin..

Ihmetelen itsekin omaa jäisyytäni usein.. Olen tavannut muitakin lapsuudessa siipeensä ottaneita jotka ovat murtuneita huokuen sitä, miksi en minä? Hm… Lapsena olin murtunut jos mietitään että kökötin huoneessani ahtaen makeisia ja vetäytyen omiin oloihini. Yhdessä vaiheessa tuli alkoholi josta pääsin lukion ekalla irti. Oikeastaan olen aina turrutanut ahdikoani johonkin joko makeisiin tai opintoihin. Samaa teen nytkin pakenen juoksulenkille ahdinkoa jotta voin vaikuttaa ”terveeltä” mitä en todella ole. Kuulun hiljaisiin kärsijöihin,en uskalla näyttää tuskaani koska sillon viholliseni näkisi sen ja kokisi voiton riemun. Kuori voi kuitenkin kaatua päälle ja raskaasti jota kyllä pelkään mitä sitten käy?

Laitos, lääkkeet vai turmio kuoppa? Mulla on koirallisia kavereita onneksi jonne voi koirat laittaa huonoina aikoina hoitoon joten ei hätää sinänsä. Oma toipuminen vaan pelottaa kuinka syvälle menen kun kaadun ja milloin nousen taas ylös?

Yhteiskunta haluaa rakentaa koneita mitä kukaan meistä ihmisistä ei ole..