Kokeilin aloitella itsekin vaeltamisen ja metsässä hyppimisen. Joka on muuten alkanut loistavasti mutta oja tuli vastaan ja hypyn aikana jalkani osui pehmeään maahan – ruts! Nilkka taipui ja rusahti… Hiljalleen jalka on levossa palautunut mutta juoksusta pitää pidätäytyä. Ällöttävä olo oli eilen kun olin ottamassa aurinkoa ja naapurin poika sattui kävelemään ohi tuijottaen hymyillen… En tuntenut itseäni sillä hetkellä kauniiksi tai upeaksi vaan saastaiseksi leluksi joka odotti ottajaansa. Oli vaikeaa tämän jälkeen nauttia auringosta kun tuli niin likainen olo tuijotuksesta ja juuripa hänen vieläpä…
Kyllähän kesää on tulossa ja vielä jäljellä että toivon parhaimpien päivien paistaessa hänen jo kaikoneen takaisin kotiinsa. Toipuminen ja itseänsä kasaan kerääminen täydellä teholla ei voi muuten alkaa.
Merkinnät RSS-syötteenä